1.4.2019

Rautaportti, kivimuuri, vanhoja puita, pensaita, lehto, veistoksia, lyhtyjä, muistokiviä ja -laattoja sekä kukkia. Hautausmaapuistot ovat kaikki omanlaisia, pidän niistä. Nuorempana ajattelin, että on jotenkin outoa viihtyä “hautuumaalla”, kuten mummoni tapasi sanoa. En oikein tiennyt uskaltaako siellä edes hymyillä, ettei joku vastaantulija pahoittaisi mieltään surussaan. Oliko soveliasta pysähtyä jonkun vieraan ihmisen haudalle, laskeskella minkä ikäisenä haudassa lepäävä oli kuollut ja arvailla sukulaisuussuhteita sukuhaudoilla olla utelias? Oli vaikea tietää mihin kohtaan hauta-aluetta saa astua. Yritin silmämääräisesti mitata, seisoinko mahdollisesti ruumiin päällä. Oliko lupa kulkea hautojen välistä vai pitikö kiertää hiekkakäytäviä pitkin? Joskus olisi ollut kiinnostavaa päästä tutkimaan lähempää kaunista sammaloitunutta muistomerkkiä.

Haudat ovat kuin pieniä pihoja. Hautakiven edessä, joskus ympärilläkin, on istutuksia, hiekkaa, kiviä, koriste-esineitä ja toisinaan maljakoissa leikkokukkia. Muistomerkistä voi usein päätellä millä vuosikymmenellä hauta on perustettu, sillä hautakivien muodot, värit ja erilaiset lisukkeet vaihtelevat. Hautaa katsellessa voi arvailla edesmenneen kiinnostuksen kohteita, harrastuksia ja joskus elämäntyötäkin.

Jälkipolvi voi jättää haudan kukat seurakunnan hoidettavaksi, mikä näkyy kesäisin samanlaisten kukkien pitkinä rivistöinä. Koska hautausmaat ovat harvemmin aivan naapurissa ja kirkko rakennettu etäämmälle, rauhalliseen ympäristöön, viimeistään siinä vaiheessa, kun ikää karttuu ja voimat vähenevät, käynti läheisten haudoilla ei enää kuulu viikko-ohjelmaan, ei edes kuukauden kohokohtaan tai vuotuiseen visiittiin. Elämä on saattanut kuljettaa eri paikkakunnalle. Huono omatunto siitä, että kukaan ei käy haudalla, kalvaa mieltä aika ajoin. Seurakunta kyllä istuttaa kukat kesän tullen, niin on sovittu.

Mitä kukkia siellä viime vuosina on mahtanut ollakaan, ahkeraliisoja vaiko verenpisaroita? Toivottavasti ei niitä sellaisia harmaita, hopeakäpäläkö se on, sellainen epäsiistin näköinen? Kotipihalla kasvoi aina ahkeraliisaa ja ruusut meillä olivat kauniita, kirkkaankeltaiset.

Mikä on se kasvi tai kukka, jonka läheisesi haudalle haluaisit istuttaa, siellä kasvavan? Vuosittain uusi ja erilainen kesäkukka, vaiko monivuotinen perenna, vihreä pensasmainen vai kauniisti kukkiva? Entä löytyisikö joku, jonka kanssa kesän alkaessa voisi tehdä retken läheisen haudalle ja käydä istuttamassa sinne mieluisan kasvin? Jos reissu on hankala järjestää, voisiko ehkä joku muu tehdä sen puolestasi ja ottaa kasvista valokuvan, kun se on paikalleen multaan taputeltu?

Samanlainen kasvi, jonka haudalle valitsit, voisi kukoistaa myös omassa lähipiirissäsi ja viedä ajatukset tärkeään ihmiseen. Kesäkukkaa katsellessasi voisit tovin hengähtää ja muistella yhteisiä hyviä hetkiä. Jos valitsit haudalle monivuotisen perennan, vaikka sen keltaisen ruusun, ja sinulla on oma piha tai parveke, voisit valita sopivan muistelupaikan kasville ja istuttaa sen lohduksesi ja iloksesi. Kasvi toimisi siltana menneen ja nykyhetken välillä.

Voisiko joka kevät tulla hetki, jolloin iäkkäiden ihmisten kanssa valittaisiin läheisen haudalle istutettava kesäkukka, ja voisiko samanlaisen kukan istuttaa siten, että sitä voisi katsella ikkunasta, käydä sen äärellä muistelemassa yhteisiä aikoja ja kertoa tarinoita? Hoivakodin piha kukoistaisi ja täyttyisi kertomuksista. Palvelutalon seinänvierustan penkit täyttyisivät asukkaista, jotka esittelisivät valitsemiaan kukkia, kertoisivat kenen haudalle on istutettu samanlainen ja millainen tämä tärkeä ihminen aikanaan oli.

https://www.aarnikukka.fi/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hietaniemen_hautausmaa
https://fi.wikipedia.org/wiki/Malmin_hautausmaa
https://www.vahvike.fi/fi
https://www.mielenterveysseura.fi/fi/mielenterveys/vaikeat-el%C3%A4m%C3%A4ntilanteet/suru-seuraa-usein-menetyst%C3%A4