7.4.2019

Silmänkantamattomiin ihanaa keltaista, kuumaa hiekkaa. Haluan lomamuistosta muutaman murusen mukaani ja täytän pienen lasisen teem-limupullon hiekalla. Pullo kulkeutuu rantareissulta matkalaukussa, vaatteisiin huolellisesti käärittynä koti-Suomeen saakka. Pettymys perillä on suuri, kun haluan paukkuvan pakkasen tammikuussa pulloa esitellen kertoa kavereille, miten vaelsimme paahtavan auringon alla kauniin keltaista ja polttavaa hiekkaa tarpoen joka päivä meren aaltoihin vilvoittelemaan. Hiekka pullossa on nyt viileän harmaata.

En saanut mukaani oikeanlaista hiekkaa. Harmitti. Talven melankolinen valo, ei saanut hiekkaa hohtamaan keltaisena. Muistelin haikeana myös pensaita, joissa valtavat kirkkaanpunaiset kukat toivottivat meidät tervetulleiksi loman kotikortteliin. Kyseessä oli kiinanruusu, niin minulle kerrottiin. Toivoin synttärilahjaksi kiinanruusua ja sainkin sellaisen. Kukat olivat kuitenkin aivan erilaiset, tummat ja raskaat, mikä oli melkoinen pettymys. En saanut kasvia menestymään, nupuista osa jäi aukeamatta, ne putosivat pois ja lehti toisensa jälkeen käpertyi ja kuivui. Valoa oli liian vähän ja kasteltua tuli turhan paljon.

Tärkeitä, hauskoja, kauniita hetkiä, siis merkityksellisiä sellaisia, on mukava vaalia. Saatan poimia kiven, kävyn, siemenen, joka jää vuosiksi taskun pohjalle tai kulhoon hyllyn reunalle. Joskus kerään luonnosta elementtejä niiden kauneuden tai muun viehettävyyden vuoksi - vaaleanpunaisia kiviä koristeeksi, hauskan käppyräisiä oksia somisteeksi tai linnunsulkia askarteluun. Aina ei löytöön ole tallentunut selkeää muistikuvaa, mutta joskus se voi sisältää pakahduttavia tunteita, kokonaisen tarinan elämän solmukohdasta tai huippuhetkestä.

Jos edelleen haluaisin palata säännöllisesti keltaisen hiekan muistoihin, voisin rakentaa pienen näkymän siitä, joka kuljettaisi ajatukseni auringon alle, kirkkaanpunaisten kiinanruusujen maahan. En tilaisi kuormalasteittain keltaista koristehiekkaa ikkunani alle, varsinkaan talvella siitä ei olisi suurta iloa.

Kellertävää hiekkaa voisin kuitenkin käyttää. Hankkisin ruukun, ison ja laakean, johon istuttaisin mehikasvin, minisen agaven, sillä juuri agavea muistuttavia kasveja mielenmaisemassani on - niitä oli istutettu paljon kävelykatujen varsille. Lopulta päällystäisin hyvin vettä läpäisevän mullan kellertävällä hiekalla, kinostaisin tuulen tapaan kumpareiksi, aalloiksi. Ruukun asettaisin työpöydälleni ikkunan äärelle valoon, ja väsymyksen hetkellä voisin siirtää katseeni istutukseen ja parantaa ripauksen omaa työhyvinvointiani. Antaisin ajatukseni kulkea hetken auringon lämmössä, polttavassa hiekassa kohti rantaa. Nauttisin tunnelmasta, jonka olen ruukkuun istuttanut, kokonaisen tarinan pulloineen päivineen.

Pssst! Jos joku on kiinnostunut vertailemaan esimerkiksi mikrobeja vuosikymmenten takaa nykypäivään, luovutan mielelläni hiekka-aarteeni ja kerron mistä näyte on kotoisin. Sitä on säilytetty pimeässä, pahvilaatikossa, eikä korkkia ole kertaakaan avattu.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Mehikasvi