Parvekkeet ovat turhan usein käyttämättöminä tai toimivat ainoastaan varastotilana. Niistä saisi pienellä vaivalla moni-ilmeisen. Esimerkiksi monivuotiset pensaat tuovat parvekkeille vihreyttä ja vehreyttä. Viheralan ammattilaisia kannattaisi hyödyntää pihasuunnittelun lisäksi jo kerrostalojen parvekkeiden suunnittelun yhteydessä. Saataisiin kauniita vihertiloja monenlaisiin rakennuksiin.

Olen jo aiemmin kertonut, että parvekkeellani kasvaa koivu. Ihan itse se paikkansa sinne löysi, ja kevät toisensa jälkeen se on yllättänyt, ilahduttanut silmujen alkaessa vihertää. Pelkäsin alkuun, että pakkanen palelluttaa sen juuret. Mutta kyllähän kallioidenkin koloista punnertaa isoja koivuja, kovin ihmeellistä suojaa tai kasvualustaa se ei tarvitse. Isoksi koivuni tuskin kasvaa, eikä sillä tilaakaan olisi, katto alkaa jo tulla vastaan.

Koivun kaveriksi olen toiseen ruukkuun istuttanut Turun kasvitieteellisestä puutarhasta ostamani korkkipuun, joka myös on, epäilyksistäni huolimatta, toistamiseen talvehtinut avoparkkeella ja kuroo koivua kasvussa kiinni. Latvan lyhentäminen saattaa olla jossain vaiheessa edessä. Tästä menestyksestä haltioituneena kaivoin ystäväni pihasta viime kesänä hevoskastanjan ja pihlajan taimet. Myös ne ovat päättäneet jatkaa kasvuaan parvekepuina. Puuni pärjäävät varsin vähällä hoidolla. En juurikaan ole hemmotellut niitä - esimerkiksi vettä lorautan silloin, kun ulkona sataa, sillä parveke on sisennetty, eikä sade pääse kastelemaan puita.

Miksi meillä ei juurikaan näy parvekkeilla puita? Kaikkia eivät innosta vuosittain hankittavat kesäkukat, mutta monivuotinen puu voisi vaivattomasti tuoda ripauksen luontoa aivan kosketteluetäisyydelle, seurattavaksi ja tutkailtavaksi. Puu tai puut olisivat kesäaikaan suojana auringon porotukselta, ja talvella ainavihannat puut toimisivat näköesteenä valaistuihin koteihin. Tarkoitan nyt avoparvekkeita. Lasitetulla parvekkeella pohjoisten metsäpuiden kasvattaminen on hankalampaa, sillä kesällä suljetut parvekkeet kuumenevat liikaa. Lämpimän ilmanalan puut taas eivät välttämättä talvehdi kylmällä parvekkeella, vaan ne pitäisi suojata hyvin tai siirtää kokonaan toiseen tilaan.

Entä jos jo kerrostalon rakennusvaiheessa parvekkeelle tehtäisiin isohko betoniallas, johon olisi mahdollista istuttaa korkeita kasveja? Autettaisiin siten ihmisiä alkuun kasvatuksessa ja hankinnoissa. Isojen ruukkujen hankinta jälkikäteen voi nousta esteeksi monille, mutta jos kaikilla olisi samanlainen valmis paikka puille, myös kasvualustan ja kasvien hankinta hoituisi yhteisesti ja helpommin. Kiinteän altaan voisi haluttaessa myös peittää kannella istuimeksi tai pöydäksi, jos viheristutukset eivät jostain syystä mahtuisi asukkaan elämään.

Milanossa sijaitsee Bosco Verticale, kaksi tornitaloa, joiden parvekkeille on rakennusvaiheessa 2014 istutettu satoja puita. Yhtä massiivista hanketta meillä tuskin nähdään, mutta pienimuotoisempikin olisi ilahduttavan tervetullutta.

Olisi mielenkiintoista, jos joku taloyhtiö tosiaan Suomessakin ottaisi projektikseen parvekepuut, ja asukkaat lähtisivät mukaan niiden kasvun seurantaan. Muutaman vuoden ajan puiden kasvua dokumentoitaisiin ja ihmiset kirjoittaisivat omia havaintojaan ja ajatuksiaan. Varovasti uskon, että puut toisivat iloa asukkaille ja parhaimmillaan lisäisivät hyvinvointia. Tutkimusaihettani ja ideaani saa vapaasti käyttää!

Palkittu Bosco Verticale:
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001857937.html

Ilmakuvaa Bosco Verticalesta:
https://www.youtube.com/watch?v=lqvmjAJWS7A

Aikaisempi kirjoitukseni merkityksellisestä puusta:
https://www.aarnitaito.fi/aarnipiha-blogi/merkityksellinen-puu