Hieman vilu ja väsynyt olo. Onko silloin mitään ihanampaa kuin auringon lämmittämä sileäpintainen kallio, johon nojata tai jonka päälle köllähtää makaamaan? Keho rentoutuu kiven lämmöstä. Tuuli ei pölläytä hiekkaa ikävästi silmiin ja hiuksiin. Nurmikolla viihtyvät ötökät eivät kipittele pitkin kinttuja tai käsivarsia. Jää ja vesi ovat hioneet kaiken epätasaisuuden, sormenpäillä on rentouttavaa hivellä kallion silkkistä pintaa.
Kallioiden päälle on kiva kiivetä, sieltä näkee usein pitkälle. Puut eivät peitä näkyvyyttä. Ja jos joku sitkeä mänty on onnistunut vuosia jostain kallionkolosta kasvamaan, on se monesti varsin kaunis, sellainen bonsai-tyyppinen. Korkealta kalliolta voi tähyillä viljapeltojen ruudukkoa, vihreän eri sävyjä, keltaista, kultaista. Kalliolta voi ihailla myös merta, järveä, metsälampea, katsella auringonsäteiden välkettä, maailmaa, joka vedenpintaan heijastuu. Jalkojen juuressa kasvaa ehkä herkän kauniita pieniä orvokkeja, kanervia ja jäkälää.
Siirtolohkareet pysäyttävät minut lähes aina. Keskellä metsää tai asutusta nököttävä suuri mystinen murikka panee miettimään sitä voimaa joka on saanut valtavan lohkareen etenemään ja pilkkoutumaan moneen osaan ennen kuin sen matka on lopulta tyssännyt juuri tähän. Toiset lohkareet ovat osin sammaloituneita, ja joskus niiden laella kasvaa sympaattisia pieniä kuusia tai muita puita, hieman kituliaasti mutta silti suloisina.
Löytyykö sinunkin reppusi pohjalta, takin taskusta tai matkalaukun uumenista kiviä? Niitä sellaisia pieniä pitkulaisia, tai litteitä kuin karamellit ja pyöreitä tai soikeita kuin linnun munat? Hohtavan valkoisia, ruskeita, tasaisen harmaita, kirjavia, oransseja, vaaleanpunaisia. Sellaisia on kulkeutunut kotiini - sydämenmuotoisten kivien lisäksi - osa omilta matkoitani ja osa on ystävien kerääminä tuliaisina. Suurin osa on etelän kirkkaassa valossa rantaviivan kosteasta hiekasta noukittuja.
Niiden väri on tietenkin kuivuessa haalistunut. Niinpä, jotta kauniin väristen kivien lumo ei jäisi pelkästään muistoiksi, olen niin työpaikalla kuin kotona laittanut osan kivistä värittömään vedellä täytettyyn lasimaljakkoon. Kivien syvät värit palaavat. Joskus maljakossa on myös viherkasvin oksa juurtumassa, isompia kivien väliin työnnettynä tai pienempiä veden pinnalla kellumassa. Lisään vettä lähes päivittäin ja maljakon pesen tarvittaessa, kun kalkkiviiru vedenpinnan korkeudella alkaa häiritä.
Koska tosiaan pidän kivistä, niitä on kertynyt jonkin verran. Olen asetellut niitä huonekasvien juurelle, mullan päälle ja ruukun viereen sopivina rykelminä. Lavuaarin ja ammeen reunalla kiviä on ollut tunnelmaa luomassa, ja pienemmät ihmiset ovat niitä myös mielellään vedestä sukeltaneet. Myös iso, matalareunainen vati täynnä kiviä on todella kaunis ja houkuttelee näpelöimään ja koskettelemaan löytöjä. Yksittäiset isommat kivet ajavat koriste-esineen virkaa yksinään. Ja kookas, näyttävä kivi pitää ikkunan ja ovenkin auki läpivedosta huolimatta.
Kauniita kiviä ei voi olla liikaa.
Geologian tutkimuskeskuksen sivulla tietoa siirtolohkareiden lisäksi kiinnostavista hiidenkirnuista:
https://web.archive.org/web/20191201150444/http://www.gtk.fi/geologia/retkeily/lohkareet/index.html
Siirtolohkareet eli hiidenkivet ovat muinoin olleet sytykkeenä monille tarinoille:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Siirtolohkare
Mielenkiintoinen jäkäläkoulu:
https://suomenluonto.fi/koulut/lajikoulu-mika-jakala/