Kuvitteellinen taloyhtiö:

Unelmoimme viitisen vuotta sitten pienellä porukalla, että olisi mukavaa, jos jokaisella taloyhtiömme asukkaalla olisi pihassamme oma kasvinsa. Siitä poiki aivan huikea visio, jonka avulla uskoimme lisäävämme asukkaiden yhteisöllisyyden tunnetta. Asuinalueemme puutarhuri on käytettävissä taloyhtiöiden pihojen konsultointiin ja hänet saa tilata mm. pihatalkoopäiviin mukaan. Niinpä nappasimme asiantuntijan kevättalkoisiimme ja kerroimme ideastamme.

Yhtiömme on kohtuullisen iso, kolme viisikerroksista taloa, joissa kussakin kaksi rappua. Asukkaat eivät juurikaan tunne toisiaan. Pihamaa on toiminut lähinnä läpikulkupaikkana, eikä sinne ole pysähdelty turisemaan. Pihan keskellä on kalliosta ja osittain nurmesta koostuva alue, pari vaahteraa ja talojen päädyissä nurmikaistaleet sekä lyhyet pätkät pensasaitaa. Halusimme ottaa käyttöön viheralueet siten, että jokainen asukas voisi valita ja istuttaa pihalle oman kasvin.

Ensin hankimme tietoa, millaiset kasvit menestyisivät varsin aurinkoisella piha-alueella ja toisaalta pensaiden varjossa. Ja kevään aikana haaveemme lähti lentoon.

Pihalle rakennettiin multapenkkejä, keskelle ja rappujen läheisyyteen niin kuin myös pensasaitojen varjoon. Alkukesällä kutsuimme kaikki asukkaat yhteisöpihainfoon, johon myös puutarhuri tuli kertomaan mitkä kasvit pihalla parhaiten menestyisivät. Kaikki eivät paikalle päässeet tai rohjenneet tulla, mutta heitä infosimme kirjallisesti suunnitelmasta ja alustavista ohjeista.

Nyt yhteisellä pihallamme oli mullattuja alueita, joista jokaisen asukkaan oli mahdollista valita itselleen paikka. Kukin istuttaisi yhden mieleisensä kesäkukan, perennan tai yrtin. Toiveena oli, että ihan jokainen miettisi millaisen kasvin haluaisi pihalla ohikulkiessaan nähdä. Kasvin saisi käydä istuttamassa omatoimisesti, tai voisi pyytää apua nimetyiltä henkilöiltä. Ideana oli, että jokainen huolehtii omasta kasvistaan.

Pihamaalle alkoi ensin ilmestyä ihmisiä ja sitten kasveja. Taimiostoksilla oli löytynyt orvokkeja, perhekunnan jokaiselle jäsenelle omanvärisensä, ja ne oli istutettu ryhmäksi oman rapun sisäänkäynnin läheisyyteen. Joku oli tuonut sukulaisen pihasta tuliaisena jaetun perennan, pikkusydämen, joka löysi sopivan paikan pensasaidan edustalta. Kalliolla kukkivat sammalleimu ja hopeahärkki. Yrttejä istutettiin omiksi ryhmikseen ja kesäkukkien joukkoon. Neuvoja ja naapuriapua jaettiin - ja jaetaan edelleen, hyvin auliisti!

Toivottavasti uudetkin asukkaat innostuvat istuttamaan yhteisöpihalle oman kasvinsa. Se pääsee hyvään seuraan: vaikkapa vuosittain ilmestyvien Viirin perheen orvokkien joukkoon, C-rapun Tuiskujen pikkusydämen kaveriksi tai ruokahifistelijäpariskunnan Epun ja Kuuran timjami- ja oreganomättäiden lomaan. Ja jos tulevaisuudessa elämä kuljettaa jonkun pihapiiristämme toisaalle, voi hän kaivaa vaalimansa kasvin mukaansa ja siten jättää tilaa uuden asukkaan pihakasville.

Jäämme innolla ja jännityksellä odottamaan, mikä kasvi istutusten joukkoon ilmestyy seuraavaksi!

Kaupunkiviljelyn aakkoset ja vinkkejä syötävistä kasveista:
https://kaupunkiviljely.fi/mita/syotavat-kukat/